Katri kuvaa

Tässä kirjoituksessa kerron vanhasta unelmasta ja otan käyttöön oikein kunnon kameran.

Joskus vuonna yksi ja kaksi ennen nakkisotaa (eli 2006-2008) asuin ”Ameriikassa” ja minulla oli hieno järjestelmäkamera ja siihen kalliit erikoislinssit. 

Otin kameralla paljon kuvia ja unelmoin, että jonain päivänä olisin törkeän hyvä kuvaaja. Tiedostin itsekin, että siihen päivään pääseminen vaatisi varmasti vuosikausien ajan ahkeraa kuvaamista.

Sitten tulin Suomeen ja hankin iPhonen ja lapsen.

Lapsen ollessa yksivuotias totesin tilin olevan melkein miinuksella ja kameran olleen yli vuoden koskemattomana laukussaan. DVD-levyt jonne olin tallentanut jenkkikuvani olivat kadonneet jossain muutossa.

Laitoin kameran myyntiin siteeraten jotain huippukuvaajaa, jonka nimeä en enää muista:

”Paras kamera on se, joka on aina mukanasi.”

Laskin että menisi vuosia, ennen kuin jaksaisin raahata isoa kameraa taas mukanani.

Niinpä möin sen ja linssit. Ajattelin, että kun se päivä tulisi, kun taas haluaisin kuvata kunnolla, ostaisin uuden kameran.

No, se päivä — tai tarkemmin sanottuna ilta — tuli tänään luettuani kaverin suosittelemaa Suvi sur le vif -blogia.

Sen kauniit kuvat herättivät halun kehittyä kuvaajana.

Sen sijaan että olisin syöksynyt ostamaan uuden kameran, kävin lainaamassa veljeltä hänen harvoin käyttämänsä kameran.

Se oli sattumalta täsmälleen samaa mallia kuin oma vanha kamerani oli ollut. 

Kamera tuntui välittömästi taas tutulta käteen, kuin oman rakkaan käsi.

Ekojen testikuvien perusteella totesin että mitään kehitystä neljän vuoden tauon aikana ei ollut tapahtunut, muttei ehkä takapakkiakaan.

Tästä on hyvä jatkaa.