Rapuja rakkaiden kanssa

Kerron ihanasta illasta rakkaiden ihmisten kanssa kanssa ja fiilistelen sillä, miten siistiä on asua lähellä sukulaisia.

Ennen tänne maalle muuttoamme fantasioin usein siitä, että sukujuhlien jälkeen ei tarvitsisi ajaa takaisin Helsinkiin tai majoittua muiden nurkkiin.

Kuvittelin mielessäni, miten ihanaa olisi ottaa pari lasia viiniä ja sen jälkeen kävellä kotiin. Tai lähettää lapset ja mies kotiin ja jäädä hetkeksi aikaa hengaamaan sukulaisten kanssa.

Eilen illalla ihanien juhlien jälkeen muistelin tätä vanhaa haavettani. Ilokseni totesin, että kyllä, fiilistelyni osuivat aikanaan oikeaan.

Siirtyminen 500 metrin päähän kivoihin kekkereihin ja sieltä takaisin omaan kotiin oli juuri niin siistiä kuin kuvittelinkin. 

Perinteiseen tapaani aloin vasta viime tingassa leipoa Trader Joe’s -henkisiä suklaa-mantelisarvia tuomisiksi juhliin. 

Jos olisin tehnyt niin Helsingissä, olisin saapunut juhliin kaksi tuntia alkamisen jälkeen, koska leipomisen lisäksi lasten vaihtovaatteiden ja herkkujen matkaa varten pakkaamiseen olisi mennyt niin kauan.

Nyt siirtyminen lähtöpäätöksestä juhlapaikkaan tapahtui alle 10 minuutissa — joten olimme perillä vain 50 minuuttia juhlien virallisen alkamisen jälkeen. (Eli siitä huolimatta ”Meni niin kuin Mannisella”.)

Kuten arvasin, juhlat olivat vasta pääsemässä kunnolla vauhtiin. Meidän jälkeen saapui vielä lisää vieraita pitkin iltaa.

Eräs puolituttu kysyi ennen muuttoamme luulenko, että kaipaisin kavereitani Helsingissä.

Totesin että vaikka varsinkin vanhoja naapureita tulee ikävä, netin ulkopuolinen sosiaalinen elämäni on ollut lasten syntymän jälkeen vahvasti täällä maalla.

Lasten kanssa on ollut paljon helpompaa ja antoisampaa hengata sisarusteni ja heidän lastensa kanssa kuin yrittää ystävystyä uusiin äiteihin mammakahviloissa.

Olemme viiden sisarukseni kanssa olleet lapsesta asti läheisiä. Koen itse hyvänä asiana sen, että meitä oli niin monta ja että minulla on niin sisko kuin veljiä.

Täydellisessä maailmassa olisin ehkä halunnut vielä kolmannen lapsen, joka olisi ollut tyttö.

Koska todennäköisyys kolmannen äitiä valvottavan energisen pojan saamiseen on todella suuri, tyydyn nauttimaan sisarusteni ihanista tyttäristä.

Iloksemme samalla kylällä asuvista serkuista on tullut todella läheisiä kummallekin pojallemme.

Esikoinen aloitti juuri samanikäisen tyttöserkun kanssa samassa eskariryhmässä ja kuopus meni omanikäisensä tyttöserkun kanssa samaan perhepäivähoitoon.

Vanhemmiltani oppimani sukurakkaus näyttää siis jatkuvan seuraavaankin polveen.

Ehkä 35 vuoden päästä me pääsemme vuorostamme isovanhempina lapsuudenkotini ”rantsuun” nauttimaan lastemme ja lastenlastemme seurasta.

Koska koti oli lähellä, saimme olla juhlissa ainakin tunnin pidempään kuin jos olisimme vielä asuneet Helsingissä.

Lapset eivät ehtineet nukahtaa minuutin kestävällä kotimatkalla ja menivät kiltisti nukkumaan.

Istuessani keittiönpöydän ääressä käymässä läpi illan aikana ottamiani kuvia olin niin onnellinen, että sydämeni oli haljeta. Kyllä, oli oikea päätös muuttaa takaisin maalle.

1 vastaus artikkeliin “Rapuja rakkaiden kanssa”

  1. Ihana juttu. Harvinaista Suomessa olla läheinen omille sisaruksille ja sukulle. Mutta te Manniset olette. Saatte olla ylpeitä siitä.