Miksi haluan tietää syömäni sonnin nimen?

Mitä ajatuksia MOT-ohjelman teurastamo-ohjelma herätti minussa? Miltä tuntuu tietää syömänsä eläimen alkuperä nimeä myöten? Jos olet harkinnut lihansyönnin lopettamista, lue tämä ensin.

Vuosikymmeniä sitten kasvissyönnin puolestapuhujilla oli iskulause:

”Jos ihmiset joutuisivat tappamaan oman lihansa, maailma olisi kasvissyöjien.”

Jo tuolloin kultaisella 90-luvulla mietin, että minusta olisi hienoa jos voisin tappaa oman lihani, jotta voisin tietää mistä eläimestä se tulee ja miten syömäni eläin kuoli.

En pidä täysin mahdottomana, ettenkö joskus vielä vanhemmalla iällä opettelisi metsästämään. Tähän mennessä eteen ei ole tullut tilaisuuksia kokeilla metsästystä ja ainakaan tänään ei ole energiaa alkaa selvittää miten voisin oppia metsästämään.

Olen kuunnellut viime aikoina paljon amerikkalaisia kirjoja lähiruoasta, laadukkaasta lihantuotannosta ja maatalouden tulevaisuudesta. Helsingissä ollessa ostimme lihamme (okei, jauhelihamme) Tuoretori.fi:stä aina kun sain aikaiseksi tilata ne netistä.

Tuoretorissa alkuaikoina myytävä Gårdskullan Angus-jauheliha oli parasta lihaa, mitä olin siihen mennessä syönyt. Kun jostain syystä Gårdskullan ja Tuoretorin yhteistyö loppui, fantasioin että saisin ajettua Siuntioon hakemaan suoraan Gårdskullasta heidän lihaansa.

En päässyt koskaan niin pitkälle kun jo muutimme Mäntsälään. Eräänä yönä iski inspiraatio lähteä selvittämään, voisinko löytää lähempää laadukasta lihaa, jonka voisi ostaa suoraan tuottajalta.

Ahkera Googlailu toi esiin useampiakin paikkoja. Esimerkiksi Porvoon lähellä on hieno Bosgårdenin tila, josta saisi Charolais-luomunaudanlihaa.

Vieläkin lähempää Monninkylästä löytyi kuitenkin Ratia Ranch, jossa kasvatetaan ylämaankarjaa. Olin lukenut jo aiemmin ylämaankarjan huippuhyvästä lihasta. Lisäksi ajatus vasta uransa alussa olevan lihantuottajan tukemisesta lämmitti.

Kävimme muutama päivä sitten hakemassa pakkaseen 10 kg Arthur-nimisen sonnin jauhelihaa, hännän sekä muutaman kilon erilaisia luita.

Tilan nuori emäntä Johanna Ratia kertoi rakastuneensa rotuun jo pikkutyttönä, kun näki maatalousnäyttelyssä ensimmäistä kertaa ylämaankarjaa eli tuttavallisemmin ”haikkuja” (tulee sanasta highland cattle). Hänen lehmätilaa pyörittävät vanhempansa eivät lämmenneet ajatukselle, joten Johannan unelmasta tuli totta vasta kun he saivat miehensä Asmon vanhempien maatilan hoidettavakseen.

Oli hienoa nähdä kuinka joku ihminen on niin liekeissä siitä, mitä hän tekee elääkseen. Juuri tällaisia maatalousyrittäjiä Suomi tarvitsee — ja tällaisia maatalousyrittäjiä ainakin minä haluan tukea parhaani mukaan.

Ihmeteltyämme poikieni kanssa tilan eläimiä pakkasimme lihat kyytiin, ajoimme kotiin ja illalla pääsimme jo maistelemaan aivan taivaallisen hyvää lihaa (video lihapullien tekemisestä tullee myöhemmin).

MOT:in teurastamo-ohjelma ”Kidu ensin, kuole sitten”

Eilen illalla sosiaalisessa mediassa kohuttiin MOT-ajankohtaisohjelman osasta, jossa oli näytetty miten kaltoin teuraseläimiä kohdellaan jossain suomalaisissa teurastamoissa.

Totta kai mietin heti millaisen lopun Arthur-sonni oli mahtanut kohdata. Yhteydenotto Johannaan ja Arthurin teurastaneella Vainion Teurastamolla työskennelleeseen tuttuun rauhoitti mieleni.

Sonni oli viety teurastamolle perheen omalla trailerilla, joka oli sille tuttu. Kuljetus oli sujunut rauhallisesti ja teurastamolla sonni oli otettu yhtä rauhallisesti vastaan. Teurastusta omistajat eivät olleet päässeet katsomaan.

Emäntä oli käynyt kuitenkin tutustumassa teurastamoon jo opiskeluaikoina ja kuullut pelkästään hyvää siitä tuttaviltaan.

Teurastamolla pidempiäkin aikoja tuuraajana työskennellyt tuttuni vakuutti, että Vainion teurastamossa oli aina kohdeltu eläimiä kunnioittavasti. Hän oli itsekin työn puolesta tsekannut siellä teuraseläinten silmärefleksiä, joka kertoo että eläin on oikeasti kanttuvei eikä vain pökertynyt. (Ohjelmassa kerrottiin ettei esimerkkiteurastamoilla ollut tehty niin.)

Tuttuni totesi lopuksi että ”itsekin kovasti pidän elämistä enkä hyväksy mitään rääkkäyshommia! Jos eläin tapetaan, niin se tehdään mahdollisimman siististi ja kivuttomasti!”

Lopuksi vielä löysin teurastamosta kertovan artikkelin, jossa Vainion Teurastamon toimitusjohtaja Miikka Depner toteaa että ”Yllättävän vähän vielä eläinten hyvinvoinnista kysellään, vaikka se on tärkeä asia.”

Suomi tarvitsee maataloutta ja lihankasvatusta

Monelle tutulleni MOT:n esiintuomat väärinkäytökset ovat tuoneet ensimmäiseksi mieleen lopettaa kokonaan lihansyönnin.

Minulle tällaiset esimerkit aiheuttavat päinvastaisen reaktion. Haluan jatkossakin syödä lihaa — mutta nimenomaan lihaa, jonka alkuperän ja historian tiedän mahdollisimman tarkkaan, mieluiten nimeä myöten.

Uskon, että on todella tärkeää, että Suomella on jatkossakin elinvoimainen maatalous. Varsinkin aikoina, jolloin maailmantilanne on epävakaampi kuin hetkeen, on tärkeää, että ihmiset asuvat kohtuullisen lähellä ruoan alkutuotantoa.

Suomalainen ruoka ei ole yhtä halpaa kuin ulkomailla massatuotettu mättö. Eikä sen mielestäni kuulukaan olla halpaa. Ruoan kuuluisi olla asia, jota arvostamme ja kunnioitamme niin, ettemme haaskaa sitä tai korvaa laatua määrällä.

Samaan aikaan näen, että hyvinvoivat tuotantoeläimet ovat tärkeä osa kokonaisvaltaisesti hyvinvoivaa maataloutta. Väitän, että pienempien mutta työhönsä sitäkin suuremmalla intohimolla suhtautuvien maatalousyrittäjien tukeminen edesauttaa myös eläinten hyvinvointia.

Siksi suosittelen kaikkia eilisen takia lihansyönnin lopettamista miettiviä harkitsemaan toista vaihtoehtoa — lihan hankkimista ihmisiltä, jotka rakastavat työtään ja eläimiään.

Lihatiloja joilta saa (todistajien mukaan) hyvin kohdeltujen eläinten lihaa:

(Eli en ole ostanut vielä kaikilta näiltä tiloilta — kerro kommenttiosastolla, jos tiedät muita hyviä tiloja. )

UUSIMAA

Ratia Ranch – ylämaankarjan lihaa Uudenmaan Monninkylästä (olen ostanut, todella hyvää lihaa)

Gårdskullan tila Siuntiossa kasvattaa Angus-karjaa (olen ostanut, todella hyvää lihaa)

Kiven Säästöpossu Karkkilassa kasvattaa onnellisia sikoja, jotka kävelevät pihan toisessa päässä olevaan teurastamoon. (Haettiin heiltä kokonainen sika siskonmiehen ja äitini kanssa ja nyt keväällä olen ostanut heiltä grillimakkaraa)

Henttalan tila Porvoon lähellä Kerkkoossa kasvattaa ranskalaista Limousin-karjaa.

Bosgårdin tila Porvoon itäpuolella kasvattaa Charolais-karjaa

MUU SUOMI

Sydänmaan tila Kärsämäellä toimittaa ylämaankarjan lihaa ympäri Suomea (silloin kun en ole saanut Ratia Ranchilta lihaa, ostan sitä heiltä Järvenpään Reko-ryhmän kautta, joskin olen sitä mieltä että mieluummin kannattaa tukea mahdollisimman lähellä olevia lihantuottajia, jos se on mitenkään mahdollista).

Kirjoja siitä miksi on hyvä tietää oman ruokansa alkuperä:

Dan Barber: The Third Plate – todella inspiroiva kirja huippukokilta, joka miettii ruoan tulevaisuutta

Michael Pollan: In Defense of Food – klassikko siitä miksi kannattaa syödä ruokaa, jonka (iso)isoäitisikin tunnistaisi

Joel Salatin: Folks, This Ain’t Normal – hetkittäin ehkä turhan jyrkkiä mielipiteitä sisältävä kirja, joka herätti paljon hyviä kysymyksiä

Forrest Pritchard: Gaining Ground – Forrest kertoo oman lähiruokaa myyvän tilansa tarinan.

Kristin Kimball: The Dirty Life – Kristin on kaupunkilaistyttö, joka ajautuu intohimoisen farmarin vaimoksi

Jared Stone: Year of the Cow – TV-tuottaja ostaa kokonaisen teurastetun sonnin. Mitä tapahtuu kun hän syö sitä vuoden ajan perheensä kanssa.