Rapuja rakkaiden kanssa

Kerron ihanasta illasta rakkaiden ihmisten kanssa kanssa ja fiilistelen sillä, miten siistiä on asua lähellä sukulaisia.

Ennen tänne maalle muuttoamme fantasioin usein siitä, että sukujuhlien jälkeen ei tarvitsisi ajaa takaisin Helsinkiin tai majoittua muiden nurkkiin.

Kuvittelin mielessäni, miten ihanaa olisi ottaa pari lasia viiniä ja sen jälkeen kävellä kotiin. Tai lähettää lapset ja mies kotiin ja jäädä hetkeksi aikaa hengaamaan sukulaisten kanssa.

Eilen illalla ihanien juhlien jälkeen muistelin tätä vanhaa haavettani. Ilokseni totesin, että kyllä, fiilistelyni osuivat aikanaan oikeaan.

Siirtyminen 500 metrin päähän kivoihin kekkereihin ja sieltä takaisin omaan kotiin oli juuri niin siistiä kuin kuvittelinkin. 

Perinteiseen tapaani aloin vasta viime tingassa leipoa Trader Joe’s -henkisiä suklaa-mantelisarvia tuomisiksi juhliin. 

Jos olisin tehnyt niin Helsingissä, olisin saapunut juhliin kaksi tuntia alkamisen jälkeen, koska leipomisen lisäksi lasten vaihtovaatteiden ja herkkujen matkaa varten pakkaamiseen olisi mennyt niin kauan.

Nyt siirtyminen lähtöpäätöksestä juhlapaikkaan tapahtui alle 10 minuutissa — joten olimme perillä vain 50 minuuttia juhlien virallisen alkamisen jälkeen. (Eli siitä huolimatta ”Meni niin kuin Mannisella”.)

Kuten arvasin, juhlat olivat vasta pääsemässä kunnolla vauhtiin. Meidän jälkeen saapui vielä lisää vieraita pitkin iltaa.

Eräs puolituttu kysyi ennen muuttoamme luulenko, että kaipaisin kavereitani Helsingissä.

Totesin että vaikka varsinkin vanhoja naapureita tulee ikävä, netin ulkopuolinen sosiaalinen elämäni on ollut lasten syntymän jälkeen vahvasti täällä maalla.

Lasten kanssa on ollut paljon helpompaa ja antoisampaa hengata sisarusteni ja heidän lastensa kanssa kuin yrittää ystävystyä uusiin äiteihin mammakahviloissa.

Olemme viiden sisarukseni kanssa olleet lapsesta asti läheisiä. Koen itse hyvänä asiana sen, että meitä oli niin monta ja että minulla on niin sisko kuin veljiä.

Täydellisessä maailmassa olisin ehkä halunnut vielä kolmannen lapsen, joka olisi ollut tyttö.

Koska todennäköisyys kolmannen äitiä valvottavan energisen pojan saamiseen on todella suuri, tyydyn nauttimaan sisarusteni ihanista tyttäristä.

Iloksemme samalla kylällä asuvista serkuista on tullut todella läheisiä kummallekin pojallemme.

Esikoinen aloitti juuri samanikäisen tyttöserkun kanssa samassa eskariryhmässä ja kuopus meni omanikäisensä tyttöserkun kanssa samaan perhepäivähoitoon.

Vanhemmiltani oppimani sukurakkaus näyttää siis jatkuvan seuraavaankin polveen.

Ehkä 35 vuoden päästä me pääsemme vuorostamme isovanhempina lapsuudenkotini ”rantsuun” nauttimaan lastemme ja lastenlastemme seurasta.

Koska koti oli lähellä, saimme olla juhlissa ainakin tunnin pidempään kuin jos olisimme vielä asuneet Helsingissä.

Lapset eivät ehtineet nukahtaa minuutin kestävällä kotimatkalla ja menivät kiltisti nukkumaan.

Istuessani keittiönpöydän ääressä käymässä läpi illan aikana ottamiani kuvia olin niin onnellinen, että sydämeni oli haljeta. Kyllä, oli oikea päätös muuttaa takaisin maalle.

Uusi alku

Miltä tuntuu kun vuosia odottamani päivä on vihdoin ja viimein täällä.

Laitoin eilen illalla tiskejä, kun yhtäkkiä mieleeni juolahti:

”Mulla ei oikeastaan ole enää tekosyitä sille, ettenkö voisi panostaa kunnolla elämäni järjestykseen laittamiseen.”

Tai kääntäen: minulla ei ole ollut kuuteen vuoteen näin hyvää tilannetta kuin mitä on ollut eilisestä alkaen.

Nyt tiedän että minulla on tarkkaavaisuushäiriö ja siihen lääkitys, joka puree.

Saan nukkua eri huoneessa kuin lapset useimmiten koko yön ilman herätyksiä tai korkeintaan yhden kerran heräten.

Asun maalla luonnon keskellä ja saan paljon liikuntaa päivittäin, mitkä kumpikin auttavat tarkkaavaisuuden parantamiseen.

On iso keittiö, jossa voin panostaa helposti terveellisen ruoan laittoon — ja ainakin näin kesällä puutarha ja lähimetsät, josta saan marjoja, sieniä, yrttejä ja ensi kesänä myös halutessani kasviksia.

Ja koska esikoinen aloitti eilen eskarin JA kuopus meni toissapäivänä kokopäivähoitoon, minulla on tästä eteenpäin joka arkipäivä vähintään 4 ja useimmiten 6-7 tuntia päivässä ihan omaa aikaa tehdä töitä.

Jaoin fiiliksen rakkaan ystävän kanssa:

Tänä aamuna fiilis on yhtä epätodellinen.

Se hetki, josta olen ajatellut oikeastaan jo kaksi vuotta ”sitten kun…” on täällä tänään. Todella outoa.

Juhlan kunniaksi tein itselleni päiväaikataulun, joka alkoi tämän blogimerkinnän kirjoittamisella ja jatkuu vartin päästä ihan kaikkien rästissä olevien tehtävien muistiin kirjaamisella.

Listalla tulemaan asioita jopa viiden vuoden takaa ja varsinkin viimeisen vuoden ajalta. Onneksi kaikkea ei tarvitse eikä voi tehdä kerrallaan, vaan ne hoidetaan askel askeleelta.

Kutri.net:in pitäisi toimia normaalisti 1–3 vuorokauden sisällä siitä riippuen, tuleeko nettiyhteytesi Soneran, Elisan, DNA:n tai jonkun muun tarjoajan kautta. Olen laittamassa huomiselle työlistalle Kutri.net:in päivittämisen.

Anteeksi sähellys ja siitä mahdollisesti seurannut hämmennys ja mieliharmi!